Page 1 of 1

Ehdotus liiton uusiksi säännöiksi

Posted: Mon Nov 21, 2005 2:38 pm
by msiivola
Tämä on ehdotus Suomen Go-liitto ry:n uusiksi säännöiksi. Tätä on muokattu viimeksi 19.4.2006

Matti Siivola
---------
Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Suomen Go-liitto. Näissä säännöissä siitä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki ja virallinen kieli suomi. Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan käyttää epävirallista nimitystä Finnish Go Association tai Finlands Go Förbund.

Liiton tarkoitus ja toiminnan laatu


Liiton tarkoituksena on Go-nimisen lautapelin tunnetuksi tekeminen ja levittäminen sekä kilpailutoiminnan edistäminen. Liitto pitää yhteyttä jäsenten ja muiden maiden go-liittojen kanssa sekä edustaa Suomea Go-pelin kansainvälisissä järjestöissä.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto järjestää Go-pelin esittelytilaisuuksia, julkaisee peliä esitteleviä artikkeleita tai muuta esittelymateriaalia sekä muilla tiedottamisen keinoin levittää Go-peliä koskevaa tietoa Suomessa. Liitto pitää yhteyttä jäseniinsä ja tiedottaa kansainvälisten organisaatioiden päätöksistä ja toiminnasta. Liitto järjestää sekä kansallisia, että kansainvälisiä kilpailuja. Liitto vastaa Suomen mestaruuskisojen järjestämisestä vuosittain. Liitto voi myös antaa tässä kappaleessa mainittuja toimintoja jäsentensä tai muiden Go-peliä edistävien tahojen suoritettaviksi.

Toimintansa rahoittamiseksi liitto voi omistaa irtainta tai kiinteää omaisuutta, kerätä jäsenmaksuja, ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, järjestää arpajaisia, kerätä osallistumis- ja pääsymaksuja kilpailuissa ja muissa tilaisuuksissa, ja kerätä muita liiton kokouksen asettamia hallinnollisia maksuja.

Liiton jäsenet


Liiton jäseneksi voi liiton hallitus hakemuksesta hyväksyä
a) varsinaiseksi jäseneksi henkilöjäsenyyteen perustuvan rekisteröidyn yhdistyksen, jonka tarkoituksena on omalla toimialueellaan edistää go:n harrastusta.
b) kannattavaksi jäseneksi hyvämaineisen henkilön tai oikeuskelpoisen yhteisön
c) henkilöjäseneksi luonnollisen henkilön

Liiton kokous voi kutsua kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi henkilön, joka on osoittanut erityistä harrastusta liittoa ja sen pyrkimyksiä kohtaan, tai joka on muuten erityisesti ansioitunut go:ssa.

Liitto voi muodostaa alayhdistyksiä, joissa jäseninä voivat olla henkilöjäsenet tai muulla tavoin liiton jäseninä olevat luonnolliset henkilöt. Alayhdistys voidaan muodostaa esimerkiksi jotakin liiton toiminnan erityistarkoitusta varten tai tilapäisesti henkilöille, jotka ovat perustaneet kerhon, mutta eivät vielä saaneet sitä rekisteröidyksi.

Alayhdistyksen perustaminen ja säännöt voidaan hyväksyä vain liiton kokouksessa.

Liiton varsinaisen jäsenen jäsenenä olevaa luonnolista henkilöä sanotaan liiton välilliseksi jäseneksi.

Jäsenmaksut

Varsinaisen jäsenen on suoritettava liitolle vuosittain jäsenmääränsä mukaan määräytyvä jäsenmaksu. Kannattavan jäsenen tulee suorittaa kannatusjäsenmaksu ja henkilöjäsenen henkilöjäsenmaksu. Jäsenmaksujen suuruuden, kannattavan jäsenen osalta kuitenkin ainoastaan vähimmäismäärän suuruuden, vahvistaa liiton syyskokous. Jäsenmaksu on suoritettava liitolle toimintavuoden maaliskuun 31. päivään mennessä. Jäsenmaksuihin voidaan määrätä alennusperusteita, jolloin liitto perii alennetun jäsenmaksun. Alennusperusteen hyväksymiseen vaaditaan 3/4 määräenemmistö.

Uuden jäsenen liittyessä liitoon tai vanhan jäsenen jäsenien määrän kasvaessa voidaan periä myös liittymismaksua. Uuden jäsenkerhon tai uusien välillisten jäsenien jäsenoikeudet astuvat voimaan, kun liittymismaksu on maksettu

Liiton hallinto

Liiton toimintaa johtaa ja sen asioita hoitaa syyskokouksen vuodeksi kerrallaan valitsema hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja, kaksi varapuheenjohtajaa ja vähintään yksi muu jäsen. Hallituksen koko on maksimissaan 12 henkilöä. Näiden lisäksi hallitukseen voidaan valita varajäseniä, jotka ovat joko henkilökohtaisia tai yleisiä.


Hallituksen jäsenet valitsevat keskuudestaan sihteerin ja rahastonhoitajan sekä muut tarpeelliseksi katsomansa virkailijat


Hallitus kokoontuu puheenjohtajan kutsusta. Hallitus on päätösvaltainen, kun paikalla on jäseniä tai varajäseniä puolet varsinaisten jäsenten lukumäärästä. Kaikki varsinaiset jäsenet ovat äänioikeutettuja.
Jäsenen poissaollessa hänen tilalleen äänioikeutetuksi tulee ensisijaisesti henkilökohtainen varajäsen. Jos äänioikeutettuja on vielä vähemmän kuin päätösvaltaisuuteen vaaditaan henkilöitä, kaikki yleiset varajäsenet ovat äänioikeutettuja. Varajäsenillä on aina läsnäolo- ja puheoikeus.

Hallituksen kokouksissa kullakin äänioikeutetulla on yksi ääni. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee vaaleissa arpa, mutta muissa kysymyksissä tulee päätökseksi puheenjohtajan kannattama mielipide. Hallituksen kokouksissa pidetään pöytäkirjaa.

8§ Hallituksen jäsenten tehtävät ovat seuraavat:

PUHEENJOHTAJA johtaa hallituksen toimintaa, kutsuu koolle hallituksen kokouksen, johtaa puhetta hallituksen ja liiton kokouksissa vuosikokousta lukuunottamatta, esittää liiton kokouksille hallituksen mielipiteen käsiteltävistä asioista sekä edustaa liittoa niissä tilaisuuksissa, joihin ei ole erikseen määrätty edustajaa.

VARAPUHEENJOHTAJA avustaa puheenjohtajaa hänen tehtävissään ja hoitaa näitä tehtäviä puheenkohtajan ollessa estyneenä.

SIHTEERI laatii hallituksen kokousten pöytäkirjat, hoitaa jäsenluetteloa, huolehtii kirjeenvaihdosta yhdessä puheenjohtajan kanssa ja laatii liiton vuosikertomuksen.

RAHASTONHOITAJA huolehtii liiton tileistä, budjetin laadinnasta ja seuraa sen toteutumista.

Toimikunnat

Hallitus voi asettaa toimikuntia, joiden toimikausi kestää korkeintaan hallituksen toimikauden loppuun asti. Liiton kokous voi asetaa toimikuntia pidemmäksi ajaksi ja se voi muuttaa tai lakkauttaa hallituksen asettaman toimikunnan tai muuttaa sen toimikautta. Hallitus ei voi muuttaa liiton kokouksen asettamaa toimikuntaa.

Liiton nimen kirjoittaminen

Liiton nimen kirjoittaa puheenjohtaja yksin tai kaksi varapuheenjohtajaa yhdessä.

10§
Liiton tilit päätetään kalenterivuosittain. Liiton kirjanpitoasiakirjat on toimitettava tilintarkastajien tarkastettavaksi viimeistään neljä (4) viikkoa ennen kevätkokousta ja muutenkin tilintarkastajan sitä pyytäessä. Tilintarkastajien tulee toimittaa asiakirjat ja tilintarkastuskertomus liiton hallitukselle viimeistään kahta (2) viikkoa ennen kevätkokousta.

Liiton kokoukset
11§
Liitto pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta.
Liiton kevätkokous pidetään tammi-toukokuussa ja syyskokous syys-joulukuussa hallituksen määräämänä päivänä.

Kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja tilintarkastajien lausunto
6. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
7. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

Syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. kokouksen avaus
2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. hyväksytään kokouksen työjärjestys
5. vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudet seuraavalle kalenterivuodelle
6. valitaan hallituksen puheenjohtaja, kaksi varapuheenjohtajaa
7. valitaan hallituksen muut jäsenet ja hallituksen varajäsenet
8. valitaan yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja heille varatilintarkastajat
9. käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

Mikäli liiton jäsen haluaa saada jonkin asian liiton kevät- tai syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

12§
Liiton kokouksissa käyttävät äänivaltaa varsinaiset jäsenet valittujen edustajiensa kautta. Kullakin varsinaisella jäsenellä on yksi ääni jokaista ennen kuluvan kalenterivuoden alkua 16 vuotta täyttänyttä jäsentään kohti, joista on maksettu jäsenmaksu ja annettu nimiluettelo liitolle. Henkilöjäsenillä ei ole äänioikeutta. Kokousedustajan äänimäärä voi olla korkeintaan ¼ kokonaisäänimäärästä pyöristettynä alaspäin lähimpään kokonaislukuun.

Asia ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan ääni, paitsi vaaleissa, joissa arpa ratkaisee. Äänestykset ovat avoimia. Näiden sääntöjen muuttamiseen, samoin kuin päätökseen liiton purkamisesta vaaditaan, että asia on käsitelty kahdessa vähintään neljänkymmenen päivän välein pidetyssä kokouksessa ja että kummassakin vähintään kolme neljäsosaa äänestyksessä annetuista äänistä on ratkaisua kannattanut. Samanlaisella äänten enemmistöllä liitto voi hallituksen yksimielisen ehdotuksen perusteella kutsua haluamansa henkilön liiton kunniajäseneksi.

Liiton kokous voi kolmen neljäsosan enemmistöllä myös antaa tai purkaa liiton toimintaa ohjaavia pysyväismääräyksiä.

13§
Ylimääräinen kokous voidaan kutsua koolle, jos aloitteen tekee hallitus tai kolme varsinaista jäsentä sitä kirjallisesti hallitukselta vaatii. Kokous on pidettävä neljänkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty hallituksen puheenjohtajalle tai varapuheenjohtajalle.

Hallituksen luottamusäänestys
14§

Jos riittävä määrä liiton jäsenkerhojen jäseniä vaatii, kutsutaan koolle hallituksen luottamusäänestys. Kutsumiseen vaaditaan välillisiä jäseniä seuraavan taulukon mukaan:

Code: Select all


Liitossa jäseniä, koollekutsuun tarvitaan
1   -100         | 10 jäsentä
101 -500         | 1/10 jäsenistöstä
501 -3500        | 25 jäsentä ynnä 1/20 jäsenistöstä (25 + 1/20 jäsenistöstä)
3501 tai enemmän | 200 jäsentä
Äänestys on järjestettävä neljänkymmenen päivän kuluessa siitä, kun hallitus on saanut vaatimuksen tiedoksi. Äänestys pidetään liiton kotipaikkakunnallla ja se on kutsuttava koolle kuten liiton kokoukset. Lisäksi on kutsu annettava äänestysvaatimuksen ensimmäiselle allekirjoittajalle ja julkaistava liiton kotipaikkakunnan suurimmassa päivälehdessä.

Äänioikeus on vain liiton välillisillä jäsenillä, yksi ääni henkeä kohden. Tilaisuudessa voidaan käsitellä vain seuraavia asioita:
  • hallituksen luottamuksesta äänestäminen
    uuden hallituksen valinta
    ylimääräisen tilintarkastajan asettaminen.
Hallituksen luottamusäänestyksen jälkeen voidaan ylimääräinen kokous vaatia koolle aikaisintaan yhdeksänkymmenen päivän kuluttua.

Liitosta erottaminen
15§
Liiton jäsen, joka ei vaadittaessa suorita erääntynyttä jäsenmaksua katsotaan hallituksen päätöksellä erotetuksi liitosta. Jos liiton jäsen toimii liiton tarkoitusperiä loukkaavassa hengessä, hallituksella on niin ikään oikeus erottaa tämä liiton jäsenyydestä. Erottamispäätökseen tyytymätön voi saattaa sen liiton lähinnä seuraavan kokouksen tutkittavaksi esittämällä kirjallisen vaatimuksensa siitä hallitukselle kahden viikon kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan.

Liiton varojen käyttö
16§ Jos liitto purkautuu, käytetään sen varat näiden sääntöjen 2§:n mukaisen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättäneen jälkimmäisen kokouksen tarkemmin päättämällä tavalla.

Muuta
17§
Liiton kilpailut ovat julkisia. Liitolla on oikeus julkistaa tulokset ja luettelo pelaajista valitsemallaan tavalla. Osallistuessa liiton kilpailuun jäsen suostuu siihen, että hänen tuloksensa julkistetaan.

18§
Näiden sääntöjen ohessa noudatetaan kulloinkin voimassa olevaa yhdistyslakia.